Kun elämänsisältö on työ - se on helvetin raskasta. Jos mulla ois muuta elämää niin pystyisin varmasti unohtamaan työasiat samantien kun astelen ulos työpaikan ovesta. Ja näin oon myös kokenu aikasemmissa työpaikoissa, jolloin mulla on ollu joko koulujuttuja, kavereita tai "perhe" siinä ympärillä viemässä mun ajatuksia työstä muualle. Nyt kun se on ainoa asia mitä mun elämässä tapahtuu niin vapaalla negatiiviset tapahtumat on mulla jatkuvasti mielessä. Tuntuu, etten edes muista mitään positiivisia juttuja, mitkä taas aiemmissa työpaikoissa ovat hallinneet mun vapaa-ajan mietteitä satunnaisesti.
Tänään tosin mulla oli "muutakin elämää" eli töiden jälkeen kävin noin neljän kilometrin kävelylenkillä ja katselin taas pari jaksoa Supernaturalia. On suorastaan surkuhupaisaa huomata mun rapakunto: nyt jo mun jalkoja jomottelee tuon KÄVELYlenkin jälkeen! Saatana että musta on tullu saamaton ja laiska. Mieluiten vaan makaisin sohvalla ja tuijottaisin telkkaria, vessaan kävelykin on liian raskasta mulle nykyään. Ois ihana vaan vajota omaan pieneen maailmaansa päiväkausiksi eikä tarvis lähteä minnekään neljän seinän sisältä.
Huomaan tässä kirjotellessani, että oon onnistunu haalimaan itelleni stressattavaa vähän joka aihealueelta. Tänään töissä hiljaisena hetkenä googlailin miten selluliitin saisi pois taas nähtyäni vessan peilistä isot muhkuraiset reiteni ja pakarani. Mulla ei ennen e-pillereitä (jotka olen jo vuosi sitten lopettanut) ollut koskaan ollut minkäänlaista selluliittiongelmaa mutta TADAM! pillereiden jälkeen mulla on niin saatanasti selluliittia, että se näkyy ihan seistessäkin. Oon jo miettiny kaikki himourheilut, paastolaihtumiset, rasvaimut sun muut mutta mitään noista en pysty toteuttamaan loppujen lopuksi, koska mulla ei ole
a) minkäänlaista itsehillintää ruuan kanssa,
b) motivaatiota liikunnan suhteen eikä
c) rahaa.
Taidan siis loppuelämän viettää kaikki julkiset alastomuudet vähintään burkhassa - aivan loistavaa.
Mä oon jotenkin nyt taas vaan niin loppu ja stressaantunu kaikesta, että haluaisin vaan itkeä mutta jostain syystä en pysty. Sen sijaan oon nyt polttanu aina vitutusröökejä vaikka normaalisti oon ollu lähinnä viihderöökaaja - tosin silloin aika ketjupolttajameiningillä. Toivon, että nää kaikki asiat jotenki selviäis (lue: saisin korvieni väliin rauhan) ja mulle ilmaantuis jotain oikeetakin sisältöä tähän kurjuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti