Työ"kaverit"

Mulla on tänään vapaapäivä. Ja mitä mä mietin? Töitä. Tai tarkemmin työ"kavereita". Työyhteisömme on varsin iso ja siihen tottakai mahtuu jos jonkinlaista persoonaa. Eikä siinä mitään, erilaisuus on ihan piristävää ja mielenkiintoista. Kuitenkin tuntuu, että liian monelta unohtuu miten työkavereille käyttäydytään - mitä on kollegiaalisuus.

Suurin osa työpaikallani on noin keski-ikäisiä naisia, jotka tällä elämänkokemuksella ovat osoittautuneet hankalimmaksi ihmistyypiksi. Johtuneeko kärttyisyys ja vittumaisuus (enteilevistä) vaihdevuosista, sitä en tiedä. Osalla toki on jotakin persoonallisuusproblematiikkaakin ja kapeutunutta käsitystä todellisuudesta, koska ovat tehneet samaa työtä samassa paikassa sen about 30 vuotta. Edellä mainitut eivät kuitenkaan millään oikeuta olemaan ilkeitä muille työntekijöille.

Olen tässä huomannut, että työssäviihtymiseen vaikuttaa valtavasti juurikin ne työkaverit. Vaikka muuten olisi paska päivä töissä niin hyvien kolleegoiden kanssa päivästä jää silti jokseenkin siedettävä fiilis. Sitten taas jos olet kärvistellyt kahdeksan tuntia jonkun kusipään kanssa niin oli päivä sisällöltään miten iisi tahansa niin vituttaa vielä kotonakin. Ja mulla on menny välillä viikkojakin pilalle sen takia, että on jääny vaan niin pohjattoman paska fiilis jonkun työntekijän sanomisista tai kohtelusta.

Helposti sitä kääntyy etsimään itsestään vikoja ja rypemään niissä, jos joku sanoo sulle pahasti. Vaikka usein voisi käskeä itse vittuilijan katsomaan peiliin. Hänellähän se huono päivä on, jos ei osaa käyttäytyä ja olla ihmisiksi muille. Mutta harvat sitä itse tajuaa - valitettavasti.

Oon tässä huomannu, että vaikka tavallaan pääsen noista asioista lopulta yli, niin noi jutut kuitenkin kummittelee mua jälkikäteen pyörimällä mun mielessä. Tilanteet tulee mulle uudelleen ja uudelleen mieleen ja jään miettimään mitä olisin voinut silloin tehdä tai sanoa toisin. Tai moitin itseäni siitä, miksen tehnyt tai sanonut sitä tai tuota vittuilijalle. Pakostakin oon miettinyt, että onko mun naamassa tai käytöksessä jotakin sellaista mikä saa ihmiset olemaan ilkeitä mulle, koska nyt niin on käynyt sekä töissä että eilen laulunopettajani kanssa. Vai onko se ilkeily oikeasti suurimmaksi osaksi vain sen sanojan vastuulla ja omissa ongelmissa ja puutteissa?

Tämäkin aamupäivä on taas melkeinpä piloilla sen takia, että olen pakonomaisesti miettinyt kauhukuvia siitä, että joudun huomenna työskentelemään jonkun vähemmän mukavan kolleegan kanssa. Vaikka turhahan sitä on stressata etukäteen mutta en voi itselleni minkään. Tää stressaaminen ei edesauta mitään ja tilanteeseen joutuessahan sitä on vain selviydyttävä ehkäpä vielä liikoja miettimättä. Ja jos oikeesti joku on todella vittumainen niin ainahan mulla on mahdollisuus ottaa asia puheeksi esimiehen kanssa. Tosin tuntuu, että vittuilu ja ilkeily saisi olla todella räikeää ennen kuin sitä esimiehelle asti veisi. Ensin varmaan pitäisi ottaa asia puheeksi ite kusipään kanssa. Mutta kun sekin on niin hankalaa kun mieluummin tyydyn yleensä olemaan hiljaa ja kiroamaan itsekseni tai jollekin toiselle työkaverille.

Kai mä tästä siirryn loppupäiväksi makaamaan sohvalle ja tuijottamaan lempitv-sarjaani, jos vaikka pystyisin olla jatkuvasti miettimättä huomista työpäivää. Ja niitä mukaviakin työkavereita siellä työpaikalla on enemmän kuin kusipäitä eli suurimmaksi osaksi töissä on ihan siedettävää. Ja enhän mä tonne loppuelämäkseni jää ja aina tuolta pääsee aiemmin pois jos haluaa. Kai mä nyt kannustin itteäni tarpeeksi tähän loppuun?