Mun päivä tänään

Tänään heräsin herätyskellon soittoon klo 11 ja puoliunessa hapuillen siirsin herätyksen tuntia myöhemmäksi. Tunnin päästä oli edelleen tuskallista nousta lämpimän ja pehmeän sängyn uumenista ja kolme torkutustahan sekin vaati. Meikit naamaan, pika-aamupala ja menoks.

Kävin lauleskelemassa tunnin verran ja voi vitsi että jäi hyvä fiilis! Tuntui, että jopa onnistuin jossain ja nautiskelin koko touhusta ihan täysillä. Opettajakin oli hyvällä tuulella, jes. Kauheesti hiottiin mun hengitystä: mun pitää kauheesti keskittyy siihen että hengitän oikein ja rentoutan itteni ennen laulamista. Vähän on vielä lihakset hukassa mutta pikkuhiljaa ne taitaa sieltä löytyä. En olisi kyllä alussa arvannut, että laulaminen on niin kokonaisvaltaista ja että siihen tarvitaan koko kroppaa - nyt se on kyllä tullut harvinaisen selväksi.

Eksyin sisustuskauppaan ja lähtihän sieltä taas viidelläkympillä kynttilöitä ja muita somisteita - lompakko ei todellakaan kiitä, vaan oon nyt ihan pee aa. Viimeistään sen jälkeen kun kävin ruokakaupassa hakemassa taas pariksi päiväksi jotakin suuhun pantavaa. Ja palkkapäiväänhän on se 10 vrk ja tilillä 20€ rahaa, ei hyvä ei.

Himassa kokoilin lipastoa ja siivosin. Ihanaa kun nyt on taas puhdas koti ja lisää sisustustuotteita esillä! Lohipullien ja kasvisten jälkeen kaivauduin sohvan nurkkaan tuijottamaan lempparisarjaa tortillasipsien ja salsadipin kanssa, nam! Tässä ennen nukkumaanmenoa oon fiilistelly eri biisejä, joista tulee vaan ihan helvetin hyvä mieli ja olo, tässä muutama niistä:

Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla

Nikke Ankara feat. Aki Tykki - Värifilmi

Vilma Alina - Ota mut niin

Robin feat. Santa Cruz, Nikke Ankara, Brädi, Jussi 69 - Yö kuuluu meille

Taas kantapään kautta

Ahdistaa. Taas vaan pyörii työt päässä, vaikka pitäisi jo ajatella kaikkea ihan muuta, vaikkapa seuraavia vapaita. Tuntuu, etten oo tarpeeksi hyvä työssäni ja ettei mulla oo osaamista siihen mitä teen. Vituttaa kun joka työpäivästä jää käteen epätoivo, vitutus ja pohdinta siitä, pitäisikö vaan lähteä joihinkin ihan muihin hommiin.

Niin kauan kun tapahtumat pysyvät rauhallisena niin kerkeän vielä mukaan, mutta äkkitilanteissa menen ihan jäihin. En osaa ajatella järkevästi vaan menen ihan lukkoon ja sulkeudun johonkin omaan pieneen kuplaani. En osaa avata suutani tai tehdä oikeita juttuja. Musta tulee vielä epävarmempi kuin normaalisti. Pää ei vaan yksinkertaisesti enää toimi.

En tiedä onko liioiteltua ajatella näin, mutta tänään joku meinasi kuolla mun takiani. Sen takia, etten osannut arvioida tilannetta enkä ottanut näkemääni tosissaan. Tuudittauduin ajatukseen "eihän nyt oikeesti tässä mitään voi olla". Ja se oli väärin. Mun ois pitäny avata suuni (siis vielä jollekin muullekin kuin yhdelle ainoalle ihmiselle) ja kyseenalaistaa tilanne. Ja huomata, että nyt mun osaamiseni loppuu. Tajusin kyllä, että jokin on nyt vialla mutta en osannut toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Olihan mulla siinä toisaalta vanhempi ja viisaampi, jonka olisi pitänyt ottaa koppi tilanteesta - mutta hän ei ottanut. Kai siinä oli sitten useampi heikko lenkki kuin minä - kai.

Eniten mua tässä kuitenkin ahdistaa se, mitä MUUT ajattelee musta. Jos joku sai tietää, että mä olin asioita hoitamassa alkuvaiheessa. Ja että olin myös koko ajan lähettyvillä. Syyttävätkö he mua vai vastaavaa vai meitä kaikkia? Jotenkin vaan nään, että he päivittelisivät mulle. Ja paraikaakin varmaan puhuvat paskaa siitä, miten nuiva ja typerä olen. Ainakin se punapää, joka vihaa mua ja kyllä se blondikin.

Parhaitenhan sitä taitaa oppia kantapään kautta. Toivottavasti tämänkin päiväisestä jäisi jotakin kehittävää käteen tulevaisuutta ajatellen. Ainakin aion olla kriittisempi ja jakaa ajatukseni, olivatpa ne muiden mielestä miten typeriä tahansa. Mieluummin annan itsestäni typerän kuvan kuin, että annan asioiden olla ja toivon parasta.

Kaikesta voi stressata

Kun elämänsisältö on työ - se on helvetin raskasta. Jos mulla ois muuta elämää niin pystyisin varmasti unohtamaan työasiat samantien kun astelen ulos työpaikan ovesta. Ja näin oon myös kokenu aikasemmissa työpaikoissa, jolloin mulla on ollu joko koulujuttuja, kavereita tai "perhe" siinä ympärillä viemässä mun ajatuksia työstä muualle. Nyt kun se on ainoa asia mitä mun elämässä tapahtuu niin vapaalla negatiiviset tapahtumat on mulla jatkuvasti mielessä. Tuntuu, etten edes muista mitään positiivisia juttuja, mitkä taas aiemmissa työpaikoissa ovat hallinneet mun vapaa-ajan mietteitä satunnaisesti.

Tänään tosin mulla oli "muutakin elämää" eli töiden jälkeen kävin noin neljän kilometrin kävelylenkillä ja katselin taas pari jaksoa Supernaturalia. On suorastaan surkuhupaisaa huomata mun rapakunto: nyt jo mun jalkoja jomottelee tuon KÄVELYlenkin jälkeen! Saatana että musta on tullu saamaton ja laiska. Mieluiten vaan makaisin sohvalla ja tuijottaisin telkkaria, vessaan kävelykin on liian raskasta mulle nykyään. Ois ihana vaan vajota omaan pieneen maailmaansa päiväkausiksi eikä tarvis lähteä minnekään neljän seinän sisältä.

Huomaan tässä kirjotellessani, että oon onnistunu haalimaan itelleni stressattavaa vähän joka aihealueelta. Tänään töissä hiljaisena hetkenä googlailin miten selluliitin saisi pois taas nähtyäni vessan peilistä isot muhkuraiset reiteni ja pakarani. Mulla ei ennen e-pillereitä (jotka olen jo vuosi sitten lopettanut) ollut koskaan ollut minkäänlaista selluliittiongelmaa mutta TADAM! pillereiden jälkeen mulla on niin saatanasti selluliittia, että se näkyy ihan seistessäkin. Oon jo miettiny kaikki himourheilut, paastolaihtumiset, rasvaimut sun muut mutta mitään noista en pysty toteuttamaan loppujen lopuksi, koska mulla ei ole
a) minkäänlaista itsehillintää ruuan kanssa,
b) motivaatiota liikunnan suhteen eikä
c) rahaa.
Taidan siis loppuelämän viettää kaikki julkiset alastomuudet vähintään burkhassa - aivan loistavaa.

Mä oon jotenkin nyt taas vaan niin loppu ja stressaantunu kaikesta, että haluaisin vaan itkeä mutta jostain syystä en pysty. Sen sijaan oon nyt polttanu aina vitutusröökejä vaikka normaalisti oon ollu lähinnä viihderöökaaja - tosin silloin aika ketjupolttajameiningillä. Toivon, että nää kaikki asiat jotenki selviäis (lue: saisin korvieni väliin rauhan) ja mulle ilmaantuis jotain oikeetakin sisältöä tähän kurjuuteen.