Niin kauan kun tapahtumat pysyvät rauhallisena niin kerkeän vielä mukaan, mutta äkkitilanteissa menen ihan jäihin. En osaa ajatella järkevästi vaan menen ihan lukkoon ja sulkeudun johonkin omaan pieneen kuplaani. En osaa avata suutani tai tehdä oikeita juttuja. Musta tulee vielä epävarmempi kuin normaalisti. Pää ei vaan yksinkertaisesti enää toimi.
En tiedä onko liioiteltua ajatella näin, mutta tänään joku meinasi kuolla mun takiani. Sen takia, etten osannut arvioida tilannetta enkä ottanut näkemääni tosissaan. Tuudittauduin ajatukseen "eihän nyt oikeesti tässä mitään voi olla". Ja se oli väärin. Mun ois pitäny avata suuni (siis vielä jollekin muullekin kuin yhdelle ainoalle ihmiselle) ja kyseenalaistaa tilanne. Ja huomata, että nyt mun osaamiseni loppuu. Tajusin kyllä, että jokin on nyt vialla mutta en osannut toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Olihan mulla siinä toisaalta vanhempi ja viisaampi, jonka olisi pitänyt ottaa koppi tilanteesta - mutta hän ei ottanut. Kai siinä oli sitten useampi heikko lenkki kuin minä - kai.
Eniten mua tässä kuitenkin ahdistaa se, mitä MUUT ajattelee musta. Jos joku sai tietää, että mä olin asioita hoitamassa alkuvaiheessa. Ja että olin myös koko ajan lähettyvillä. Syyttävätkö he mua vai vastaavaa vai meitä kaikkia? Jotenkin vaan nään, että he päivittelisivät mulle. Ja paraikaakin varmaan puhuvat paskaa siitä, miten nuiva ja typerä olen. Ainakin se punapää, joka vihaa mua ja kyllä se blondikin.
Parhaitenhan sitä taitaa oppia kantapään kautta. Toivottavasti tämänkin päiväisestä jäisi jotakin kehittävää käteen tulevaisuutta ajatellen. Ainakin aion olla kriittisempi ja jakaa ajatukseni, olivatpa ne muiden mielestä miten typeriä tahansa. Mieluummin annan itsestäni typerän kuvan kuin, että annan asioiden olla ja toivon parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti