Uusi vuosi meni kivasti, mulla oli mukavaa. Nyt iski taas se sama tuttu harmaa arki, jo pelkkä sen toteaminen väsyttää.
Menin tänään rustaamaan nimeni uuteen työsoppariin. Vaikka niin olen tässä todennut, että toi nykyinen työ vie mun kaikki voimat niin silti mä taas lupauduin. Toisaalta hieman pakonkin edessä, koska
a) tarvin rahaa
b) haluan kehittyä ja oppia alallani
c) tarvin työkokemusta
d) mulla on jatkolle joka tapauksessa muita suunnitelmia eli en tule olemaan tuolla todellakaan loppu elämääni.
Kai tää on taas tätä ainaista epämukavuusalueelle asettumista mitä tunnun harrastavan ihan joka käänteessä. Koskaan ei näköjään voi olla vaan niin, että kaikki tuntuis mukavalta. Ja toisaalta tällanen kasvattaa ja opettaa eniten, tavallaan jokasesta päivästä selviytyminen on jonkinlainen onnistumisen kokemus (vaikka harvoin se siltä tuntuu kun on sössiny oikein urakalla kaiken mahdollisen).
Tässä taas kamppailen yhden ison ongelmani kanssa: mua väsyttää ihan hulluna mutta en haluais käydä nukkumaan, ettei huominen tulis liian nopeesti. Tarvisin aina vähintään 48h pituisen vuorokauden, että pystyisin palautumaan ja nollautumaan kaikesta. Hengailen tässä nyt vielä hetken aikaa ja sitten käperryn peiton alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti